KAAMOS

Uutisissa sanottiin, että kaamoskiukku on yleistä. Minä en ole kiukkuinen, en ainakaan jatkuvasti, mutta olen kyllä melko alakuloinen. Apea olo ei johdu yksistään kaamoksesta ja ankeasta joulukuun ilmastamme, vaan vuosi sitten kokemani järkytys rintasyövän löytymisestä luikertelee ajatuksiini. Kaamos ja syöpä kulkevat mielessäni samaa polkua, koska vuosi sitten oli ulkona yhtä synkkää ja pimeää, kuin tälläkin hetkellä. Luulen että valkoinen lumi voisi tuoda iloisempaa mieltä. Nämäkin tuntemukset ja muistot on elettävä ja toivon että ne ovat osa toipumista. Syövän vuositarkastus on pian ja sekin lisää alakuloani, lisäksi olen peloissani. Henkinen alakuloni lisää selvästi myös fyysisiä kipuja ja muita oireita. Lähenevä joulukaan ei tunnu tuovaan lohtua, vaikka pidänkin kovasti joulun tunnelmasta. Minun täytyy piristyä. Tänä jouluna saamme perhettä luoksemme maapallon toiselta puolelta. Mieheni tytär perheineen matkustaa Australian helteistä tänne ankeaan harmauteen, He tulevat ennenkaikkea pappaa, ja meitä muita katsomaan, mutta tulevat he myös katsomaan Suomea. Senkin tähden toivon, että sataisi lunta. Melko hullua meidän suomalaisten mielestä tulla tänne pimeyteen Australian auringosta ja helteestä, mutta heille tämä Suomen ilmasto on eksoottista. Kyllä minä tästä virkistyn, saanhan viettää jälleen ikimuistoisen joulun, siinä on iloa kerrakseen ja ehkäpä se lumipeitekin vielä saadaan myös tänne eteläsuomeen!