EPÄREILU SYÖPÄ

Sain kuulla ikäviä uutisia, en omalla kohdallani, vaan eräs tuttavani rintasyöpä on jälleen levinnyt. Tuttavani sairastui viisikymppisenä, vajaa kymmenen vuotta sitten ensimmäisen kerran ja siitä jokunen vuosi, niin syöpä levisi toiseen rintaan. Nyt hän on saanut tietää, että syöpä on jossain kankun takana Tämä lannistastaa ja ahdistaa minua, miten tuttavani selviytyy tästä taakasta jälleen ja jaksaako hän edes enää yrittää? Vai onko niin, että syöpään ja hoitorumbaan "tottuu", kun on näin monta vuotta sairastanut, syövästä tulee elämäntapa. Kamalaa! Vääjäämättä miettii asiaa omalla kohdalla, kuinka kauan minä saan olla, kunnes jostain löytyy kasvaimia tai etäpesäkkeitä. Tämä helvetin sairaus kun ei anna välttämättä merkkejä, vaan tekee salakalvasti töitään, kunnes ehkä antaa kuulua itsestään kipuiluna. Miten sitten syövän leviämisen voisi estää? Juu, juu, tiedän että terveellisillä elintavoilla, liikunnalla, itsestään huolehtimisella jne., voisi ehkä pitää syövän poissa, mutta aina sekään eikä mikään auta, se on vain sattuman kauppaa ja kohtalon arpapeliä. Onneksi kuitenkin 90 % rintasyövistä voidaan parantaa niin, että se ei uusiudu tai leviä ja täytyy taas yrittää uskoa vahvasti, että minä olen tässä joukossa. Epäusko oman tervyeyden puolesta kun ei auta yhtään tuttavaani, vaikka koenkin ahdistusta, koska ajattelen itseäni, vaikka tuttavani elää tällaista helvettiä.  Elämä ei vain ole reilu, eikä ainakaan syöpä, siitä on reiluus kaukana.

ELÄMÄN NÄLKÄ

Musiikki on hyvin terapeuttista, musiikilla mm. lieviteään kipuja ja autetaan kuntoutumisessa. Ja joidenkin tutkimusten mukaan musiikki on ihmiselle jopa elintärkeää. Ei ole ihme, että television musiikkiohjelmat ovat niin suosittuja. Minun lempiohjelmani tällä hetkellä on Suomi Love. Siinä tavalliset ihmiset pääsevät kertomaan koskettavia tarinoitaan ja yllättämään läheisiään. Heidän tarinoihinsa liittyy oleellisesti joku laulu ja tämä laulu esitetään heille. Kyllä kyyneleet virtaa, molemmilla puolilla kuvaruutua. Joku tietty laulu sävelineen ja sanomineen voi olla  kuulijalleen "elintärkeä". Minä kuulin radiossa Irinan laulavan -Elämän nälkä- kappaleen ja sanoma kolahti heti. Tämä Pave Maijasen parikymmentä vuotta sitten julkaisema kappale vaikutti minuun vasta nyt, syövän sairastaneena ja keski-iän ylittäneenä. Irinan koskettava tulkinta pysäytti minut kuuntelemaan sanoja. Laulun sanoma on selkeä ja se luo toivoa: -Tää niitä aamuja on kun en tiedä kannaattaako nousta vai jäädä.....Kun olin maahan lyöty eikä kukaan voinut yli syvän virran mua kantaa.....Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä, ei voimiaan säästä....Elämän nälkä eteenpäin rohkaisee.... Laulusta tuli minulle tärkeä. Ja mikä parasta, kuoronjohtajamme oli yllättäen valinnut juuri tämän kappaleen kuoromme ohjelmistoon. Sitten kun me keväällä esitämme tämän kappaleen, minä voin mielessäni osoittaa sen kaikille rintasyöpään sairastuneille.

UNELMAT

Syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen sairastuminen aiheuttaa usein ainakin tulevaisuuden suunnitelmien järjestämisen uuteen järjestykseen, jos ei sitten laittamaan kokonaan uusiksi. Ensijärkytyksessä toivoo vain, että perhe pärjäisi ilman minua ja että edes kuolema olisi kivuton. Seuraavaksi alkaa toivoa, että saisi ylipäätään elää. Toipumisvaiheessa toivoo että saisi palata arkielämään, tehdä työtä ja nähdä lastensa aikuistuvan, ja siinä pikkuhiljaa alkaa jo suunnitella tulevaisuutta. Tämän jälkeen tulee kuvioon unelmat. Minä olen nyt siinä vaiheessa, että olen alkanut miettiä, mitä unelmia minulla on. Nyt ihmettelen itsekin, miten voi mieli muuttua hetkessä, juurihan minä nautin arjen asioista ja nyt jo haluan jotain muuta! Mutta mitä minä vielä haluan elämältäni? Haluanko vielä opiskella, haluanko asua jossain muualla ja onko minulla tarvetta nähdä ja kokea vielä jotain? Näitä asioita minä nyt pohdin ja ainakin yksi asia on varma, minulla on tarve osallistua, haluan "säpinää" elämääni. Näihin ajatuksiin vaikuttaa myös tietenkin se, että täytän tänä vuonna 50, ja tämä "iän rajapyykki" jo sinänsä pistää miettimään unelmiaan. Olen myös miettinyt mitä unelmia äidilläni oli ja mitä niistä hän ehti toteuttaa? Todennäköisesti äidin unelmat liittyivät perheeseen ja ainakin unelma lasten lapsista toteutui, sillä äiti ehti tavata kaksi lapsen lastaan ja hän ehti heihin vähän tutustuakin. Elämän ja perheen jatkuminen oli taattu, vaikka äidin oma elämä päättyikin liian lyhyeen.

KÄDEN TURVOTUS

Rintasyöpäleikkauksen jälkeen, jos imusolmukkeita on jouduttu poistamaan, voi vielä vuosienkin päästä leikatun puolen käteen tulla ikävää turvotusta. Turvotus voi olla jopa vaarallista, koska immuunijärjestelmä on vahingoittunut ja käsi voi tulehtua. Siihen voi pesiytyä ruusua aihettava streptokokkibakteeri, inhottavan kuuloista. Luin jostain, että leikatun puolen käsi on suojelukohteena lopun elämää. Mitenköhän minun olisi pitänyt kättäni suojella, sillä se on alkanut nyt turvota, kun leikkauksesta on kulunut vuosi. Käsi on ikävän tuntuinen ja arka. Työnteko on selvästi pahentanut turvotusta. Onneksi sain lähetteen lymfahoitoon. Hoito on jonkinlaista hierontaa ja jumppaa. Laulaminen on kuulema myös lymfahoitoa ja sitähän minä mieluusti harrastan. On tosi ärsyttävää, vaikka olet selviytynyt syövästä ja luulet olevasi suht`koht` terve sekä työkykyinen, tulee näitä jälkijuttuja. En ole vielä joutunut jäämään sairauslomalle ja yritän sitä välttää, sillä työ on minulle terapiaa. Mutta aika näyttää, tässäkin tapauksessa, mitä tuleman pitää.

ARKI

Arki on joskus mahdottoman ihana asia. Minulla alkaa nyt arki. Vaikka olenkin jännittänyt, miten jaksan pitkän sairausloman ja osasairausloman jälkeen herätä joka arkiaamu klo viisi ja että miten jaksan ylipäätään tehdä joka päivä töitä  normaalin työajan, on arki se, mitä kohti olen taapertanut koko helvetillisen vuoden pitkät päivät, viikot ja kuukaudet. Arki on tylsää ja täynnä arkipäiväistä toimintaa, mutta arki on minulle nyt mieluisampaa, kuin koskaan on ollut. Tottahan toki haaveilen ylellisistäkin asioista, mutta arkinen elämä kuitenkin on elämisen arvoista. Kuulostaa kliseeltä, mutta se on ihan totta. Syöpä on mielestäni niin kammottava asia, että kun siitä pääsee yli ja eteenpäin, voi jopa arjen epämieluisammat työt tuntua mukavilta. En tiedä kuinka kauan tämä vaihe kestää, mutta koska voin pitkästä aikaa kokea olevani onnellinen ja nauttia joka hetkestä elämässä, kestäköön mitä kestää. Mutta turhanpäiväistä valitusta minä en enää jaksa kuunnella. Enhän toki voi tietää, miten tärkeitä jotkut asiat ovat jollekin toiselle, vaikka ne minun mielestäni ovat turhia, mutta jos ihmiset narisevat ja menettävät hermonsa naapurin jouluvaloista tai työkaverin kitkarenkaista, niin se kyllä on turhanpäiväistä.