ROMAHDUS

Olin jo hieman tottunut siihen ajatukseen että minulla on rintasyöpä ja olin jo toiveikas että se on parannettavissa. Lääkärit olivat kertoneet että 90 % paranee tästä syövästä.  Kunnes sitten pari viikkoa leikkaukseta tuli kutsu luuston kuvaukseen ja vatsan ultraääneen. Romahdin täysin, sillä kukaan ei ollut kertonut minulle että tämä on käytäntö tämän tyypin syövässä. Olin täysin varma että syöpä on levinnyt luustoon ja vatsaan. Mieheni lohdutti minua ja sanoi että jos se onkin levinnyt, se hoidetaan. En uskaltanut soittaa kenellekkään, en edes sairaalaan ja odotin vain masentuneena tutkimuspäivää. Kuoleman pelko oli taas päällimmäisenä mielessäni. Vaikka syöpää sairastavia on valtavasti, jokainen sairastunut on yksin omien ajatustensa kanssa ja pelon ollessa pahimmillaan, tuntuu että mikään tai kukaan ei voi auttaa. Tutkimuspäivä vihdoin tuli ja vatsan ultraäänessä ei löytynyt muutoksia, vielä piti odottaa syöpälääkärin vastaanottoa joka kertoisi kuvauksen tulokset. Luustostakaan ei löytynyt muutoksia. Olin todella helpottunut, mietin miten onneton ihminen on tilanteessa, kun ei tiedä käytäntöjä ja on niin heikko, että ei uskalla kysyä. Usein tieto lisää tuskaa mutta myös tietämättömyys lisää tuskaa.