torstai 19. kesäkuuta 2014

HELVETTI

Syöpä on kavala tauti, olet täysin oireeton ja terve ja yht`äkkiä oletkin leikkauspöydällä. Kun olet toipunut leikkauksesta ja taas tunnet olevasi terve, aloitetaan sytostaattihoidot. Minä sain kuusi kertaa sytostaatteja, kolmen viikon välein. Nämä hoidot oli minulle niin rankkoja, että kutsun niitä helvetiksi. Onneksi sentään  noin puolitoista viikkoa hoitojen välissä oli hyvää aikaa, kunnes  taas helvetti alkoi alusta. Hoitojen jälkeistä olotilaa voisi kuvailla kamalalla krapulalla, mikä kestää reilun viikon ja siihen päälle vihlovat selkäkivut sekä vatsan oireet kuten ummetus. Tunsin että minut nujerrettiin, sanan varsinaisessa merkityksessä.

Niin nujerrettiin äitikin, hän joutui vielä kaiken tuon lisäksi oksentamaan viikon, koska silloin ei ollut vielä niin hyviä pahoinvointilääkkeitä. Muistan kuinka avuton sitä oli, kun äiti oli niin sairas, eikä voinut mitenkään auttaa. Se oli helvettiä äidille ja se oli helvettiä koko perheelle ja varsinkin minulle, olinhan vielä ihan lapsi.

Halusin suojella omia tyttöjäni ja esitinkin heille pirteämpää kuin olin. En halunnut heille sellaista taakkaa harteille, mitä itse olen kantanut koko elämäni äidin sairauden takia. Onneksi hoitojen välissä oli aina hyvä ja lähes normaali olotila, silloin nautin elämästä täysin "rinnoin", huom. minulla oli ja on enää vain yksi rinta, heh! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti