PUOLIVUOSITARKASTUS

Puolivuositarkastus meni kuten olin uskaltanut toivoa. Kaikki hyvin tällä hetkellä. Omalääkärini oli lomalla ja tarkastuksen teki minulle tuntematon lääkäri. Lääkäri oli oikein ystävällinen ja hän ei ollut ollenkaan pahoillaan, vaikka annoin hänelle syöpäosastolta saamani kirjalliset ohjeet tarkastuksen kulkuun. Useimmitenhan lääkäreitä ärsyttää, jos potilas antaa heille ohjeita, mutta tämä lääkäri tuntui vain olevan tyytyväinen ja luki ohjeet tarkkaan. Tutkimuksen jälkeen lääkäri sanoi, että hän ei voi antaa minulle puhtaita papereita, koska syövän kanssa täytyy kokoajan ja aina olla varuillaan, mutta hän lupasi että tämä tarkastus ei aiheuta jatkotutkimuksia. Sain taas puoli vuotta armon aikaa. Minä voin aloittaa kesäloman kevyein mielin. Toisin kun työkaverini. Hän ei saanut aloittaa ansaittua eläkeaikaansa kevyein mielin. Hän jäi eläkkeelle kesäkuun alussa ja rintasyöpä häneltä leikattiin kolme viikkoa sen jälkeen. Miten elämä voi olla näin epäreilu, painat töitä lähes 50 vuotta ja saat eläkelahjaksi syövän! Kaiken lisäksi hänen kohdallaan tehtiin typerä päätös leikata vain osa rinnasta, koska kasvain oli niin pieni. Kuitenkin leikkauksen jälkeen kerrottiin, että rinnan koko poisto on sittenkin edessä. Eli hän toipuu ensin kahdesta leikkauksesta ja sitten alkaa hoidot. Hänenpä ei tarvitse miettiä, miten viettää ansaittuja, "leppoisia" eläkepäiviä.

SAATTOHOITO

Viime viikolla jälleen uutisoitiin siitä, miten suomessa on saattohoito retuperällä. Julkinen terveydenhuolto on laiminlyönyt tehtäviään jo vuosia. Tämä on niin totta ja koskettaa meitä kaikkia jollain tapaa, vaikka saattohoitoa ei kukaan haluaisi edes ajatella. En itse asiassa minäkään. Kirjoitan nyt kuitenkin ystäväni veljen kohtalosta, koska tämä on tositarina kohtuuttoman huonosti hoidetusta kivunlievityksestä ja olemattomasta saattohoidosta. Ystäväni veli sairasti keuhkosyöpää, mikä sitten myöhemmin levisi otsalohkoon. Viimeiset kuukaudet ja viikot hän vietti terveyskeskuksen vuodeosastolla. Hänen viimeisinä elinpäivinään kivut lisääntyivät kestämättömiksi. Eräänä sunnuntaina kun ystäväni meni katsomaan veljeään  ja löysi hänet tuskaisena, vaati hän veljelleen enemmän lääkettä kivunlievitykseen. Sunnuntaisin ei kuitenkaan terveyskeskussa ole lääkäriä paikalla ja hoitajat olivat jo antaneet sallitun määrän kipulääkettä, joten lisää ei annettu. Omaiset kuitenkin vaativat apua ääneen huutavalle läheiselleen. Hoitajat yrittivät soittaa lääkärille, saadakseen lupaa kivunlievitykseen. Lupaa ei heltinyt. Vihdoin hälytettiin ambulanssi ja potilas kiidätettiin muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle päivystyspoliklinkikalle. Sielläkään ei armoa annettu, vaan lääkäri määräsi tuskaisen miehen vielä kuvauksiin. Kuvista selvisi mikä jo tiedettin, aivopaine aiheutti tuskia ja loppu oli lähellä. Kivunlievitystä jatkettin vihdoin, usean tunnin jälkeen, mutta liian myöhään. Se ei enää auttanut. Hän eli vielä viisi päivää, joista kolme tuskissaan ja kaksi viimeistä päivää kipupumpun avulla, oletettavasti kivuitta. Retuperälläkö?

VIHA

Aloitin blogin kirjoittamisen vuosi sitten. Blogin katselukerrat on pysynyt melko vakiona  ja nyt on mennyt jo 20 000 rikki. Olen siitä kovin otettu ja iloinen. Onpahan motivaatio jatkaa kirjoittamista. Vuosi sitten juhlin erävoittoa, koska sytostaattihoidot olivat ohi. En voi oikein edes ajatella niitä tuntemuksia, ilman, että pala nousee kurkkuun. En myöskään halua muistella hoitojen helvetillisiä sivoireita, miksi pitäisikään! Vuosi on mennyt vauhdilla ja päänupissani on jyllännyt melkoinen tunteiden vuoristorata. Välillä on iskenyt epätoivo ja kuoleman pelko ja välillä hirmuinen elämän ilo. Nyt huomaan itsessäni myös vihan tunteita. Olen vihainen siitä, että minä olen joutunut kamppailemaan syövän kanssa. Olen vihainen siitä, että niin monet ihmiset sairastuvat syöpään ja osa heistä  kuolee siihen, vieläpä moni aivan liian nuorena. Kuten minun äitini, kuten tyttäreni isä, kuten niin monen ihmisen äiti, isä, lapsi, sisar, puoliso tai ystävä. Vihaan sanaa syöpä. Se on nimitys pahanlaatuisille kasvaintaudeille, näin luki Wikipediassa. Siellä myös luki, että Maailman terveysjärjestö on jo vuonna 2010 ilmoittanut syövän olevan maailman yleisin kuolinsyy. Minulla ja kaikilla halukkailla on todella perusteellinen syy vihata.

PETO

Taas meni muutama kuukausi, kun elämä näytti parhaat puolensa. Ei mitään uusia tarinoita ympärilläni jylläävästä syövästä. Kunnes taas kuulen pelottavia uutisia. Pienehkössä  työyhteisössäni, saman kuukauden aikana, melkein samalla viikolla, ilmeni kaksi syöpäepäilystä. Työkaverini kolme vuotta sitten leikatun  kohdunkaulan syövän vuositarkastuksessa, löytyi epäilyttävä muunnos. Jotain on saattanut jäädä leikkauksessa huomaamatta, jäädä vaanimaan. Mitä helvettiä, hänenkin kohdallaan kaikki piti olla hyvin. Syöpä saatiin pois leikkauksessa ja edes rankkoja hoitoja ei tarvittu. KAIKKI PITI OLLA KUNNOSSA. Toinen työkaverini löysi rinnastaan patin, ja useiden tutkimuksien jälkeen, häneltä otetaan paksuneulanäyte. Kummankin työkaverini kohdalla diagnoosi saadaan lähipäivinä. Varovainen toivo elää, mutta PETO on taas näyttänyt kyntensä, muistuttanut olemassaolostaan. Väistämättä rupean pelkäämään omaa tulevaa syöpätarkastusta, jolle en ole viimeaikoina suonut edes ajatusta. Pelko on hyvin stressaavaa ja huomaan että työpaikallani ilmapiiri on stressaantunut ja ehkäpä varovaisen riehakas. Kesälomat ovat nurkan takana ja kaikkien toiveessa on, että meistä jokainen voisi lähteä lomille ilman ikäviä uutisia, ilman musertavaa painolastia.

RUNO ÄIDILLE

-Äitini on tehty
silmäkulman pilkkeestä,
ehtymättömästä energiasta,
maagisista neuvoista,
kovista kokemuksista,
kukkivasta luovuudesta ja
runsaasta rakkaudesta.
Siinä on osattu ihmistä tehdä,
taikinaa vaivata,
ainekset pelkkää parhautta,
eikä enempää kaivata-

Näin runoili minulle vanhempi tyttäreni äitienpäivänä. Voiko kukaan äiti enää kauniimpia sanoja toivoa!

VAPPU

Vietin vauhdikkaan vapun. Ohjelmaa oli niin tyttärieni kanssa kaupungin hulinoiden seassa, kuin ystävienkin kanssa hyvän ruoan ja juoman parissa. Musiikkia  unohtamatta. Järjestän itselleni vauhtia myös arjen keskelle, töihin sekä vapaa-ajalle. Nautin siitä, nautin kun minun ei tarvitse hidastaa vauhtia. Silti, jokaikinen päivä, joskus usean kerran päivässä, joudun pysähtymään hetkeksi, kun pelko iskee, entäpä jos syöpä jyllää jossain päin elimistöäni, tietämättäni, ja tuhoaa mennessään terveet soluni? Hetken annan sille ajatukselle valtaa, mutta pakotan itseni unohtamaan. Olen siinä vaiheessa toipumista, että pystyn unohtamaan. Vuosi sitten se oli vielä mahdottomuus, syöpä ja kuoleman pelko valtasi silloin ajatukseni melko kokonaisvaltaisesti. Tällä hetkellä vapun ja kevään riemu kuvastaa olotilaani. En voi antaa yhtään periksi, minun täytyy elää ja nauttia. Luin jostain, että jotkut syövän jo sairastaneet hakeutuvat yksityiseen syövän jälkihoitoon sen tähden, että saavat kokonaisvaltaisen ja tiiviin seurannan heidän terveydentilastaan. Minä en sitä haluaisi, nytkin, kun tulee puoli vuotta täyteen edellisestä lääkärin tarkastuksesta ja minun pitäisi tilata jo seuraava aika tarkastusta varten, minuun iskee pelko. En haluaisi mennä lääkäriin. En haluaisi tietää mitään terveydentilastani tällä hetkellä, haluan vain unohtaa koko syövän. Tietysti, haluan kuulla sanat, että kaikki on hyvin, mene ja jatka elämääsi, mutta sanotaanko minulle niin? Sitäpä minä en tiedä, mutta niiden sanojen kuuleminen on tavoitteeni ja niitä odotellessa vappu jatkuukon, kunnes tulee juhannus:)

YLPEÄ

Eduskuntavaalit on käyty ja ehdokas jota äänestin, pääsi läpi. Voin olla ylpeä hänestä. Kuoromme kevätkonsertti on ohi ja se meni hyvin, voin olla ylpeä kuorostamme. Myös ystäväni kuoron kevätesitys meni loistavasti ja olen ylpeä ystäväni heittäytymisestä esityksessä. Lapseni onnistuminen elämän varrella on tuonut minulle lukuisia ylpeyden hetkiä. Työpaikallani voin olla usein ylpeä työkavereistani ja töiden onnistumisesta. Olen ylpeä tyttäreni koirasta, kun se kulkee vapaana rinnallani, eikä säntäile toisten koirien perään. Elämän varrella tapahtuu paljon asioita joista voi olla ylpeä. Useimmiten olen ylpeä toisten tekemistä tai yhdessä tekemistä asioista. Ylpeys aiheuttaa myös katetutta ja ärtymystä, sanoohan suomalainen sananlaskukin: -Ylpeys suurenkin kukistaa- ja -ylpeys käy lankeemuksen edellä- .Mutta milloin olen sanonut ääneen, että olen ylpeä jostakusta, en kovinkaan usein, ehkä lapsilleni, silloin tällöin. Ylempi esimieheni, miespuolinen, jota tapaan melko harvoin kysyi minulta ohimennen, että mitä kuuluu? Minä vastasin iloisena että hyvää kuuluu, kevättä rinnassa. Hän kysymään siihen, että ihanko konkreettisesti? Minulla meni hetki, kunnes tajusin mitä hän tarkoitti ja siihenkin iloisena vastasin että juu juu. Tämän jälkeen esimies totesi, että minä olen ylpeä sinusta. Eikä hän tarkoittanut, että on ylpeä työpanoksestani, vaan tarkoitti, että olin iloisena siinä paikalla ja siinä hetkessä, yksirintaisena, syövästä selvinneenä. Olen itseasiassa itsekin siitä kovin ylpeä!