VAPPU

Vietin vauhdikkaan vapun. Ohjelmaa oli niin tyttärieni kanssa kaupungin hulinoiden seassa, kuin ystävienkin kanssa hyvän ruoan ja juoman parissa. Musiikkia  unohtamatta. Järjestän itselleni vauhtia myös arjen keskelle, töihin sekä vapaa-ajalle. Nautin siitä, nautin kun minun ei tarvitse hidastaa vauhtia. Silti, jokaikinen päivä, joskus usean kerran päivässä, joudun pysähtymään hetkeksi, kun pelko iskee, entäpä jos syöpä jyllää jossain päin elimistöäni, tietämättäni, ja tuhoaa mennessään terveet soluni? Hetken annan sille ajatukselle valtaa, mutta pakotan itseni unohtamaan. Olen siinä vaiheessa toipumista, että pystyn unohtamaan. Vuosi sitten se oli vielä mahdottomuus, syöpä ja kuoleman pelko valtasi silloin ajatukseni melko kokonaisvaltaisesti. Tällä hetkellä vapun ja kevään riemu kuvastaa olotilaani. En voi antaa yhtään periksi, minun täytyy elää ja nauttia. Luin jostain, että jotkut syövän jo sairastaneet hakeutuvat yksityiseen syövän jälkihoitoon sen tähden, että saavat kokonaisvaltaisen ja tiiviin seurannan heidän terveydentilastaan. Minä en sitä haluaisi, nytkin, kun tulee puoli vuotta täyteen edellisestä lääkärin tarkastuksesta ja minun pitäisi tilata jo seuraava aika tarkastusta varten, minuun iskee pelko. En haluaisi mennä lääkäriin. En haluaisi tietää mitään terveydentilastani tällä hetkellä, haluan vain unohtaa koko syövän. Tietysti, haluan kuulla sanat, että kaikki on hyvin, mene ja jatka elämääsi, mutta sanotaanko minulle niin? Sitäpä minä en tiedä, mutta niiden sanojen kuuleminen on tavoitteeni ja niitä odotellessa vappu jatkuukon, kunnes tulee juhannus:)