KIRJOITAN TARINOITA ÄIDIN JA MINUN ELÄMÄSTÄ RINTASYÖVÄN KANSSA JA MYÖS TARINOITA ELÄMÄSTÄ, ENNEN SYÖPÄÄ
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
VUOSITARKASTUS
Lääkärintarkastus oli eilen. Tarkastus oli samassa tilassa, missä sain vuosi sitten tietää sairastavani rintasyöpää, ahdistava paikka. Aikani oli yli kaksi tuntia myöhässä. Kohtuutonta, vai onko, oli kuulema tullut äkillisiä potilaita väliin ja lisäksi alkoi juuri ennen minun vuoroani lääkärien kokous, missä kaikkien lääkärien tuli olla paikalla. Viis odottavasta potilaasta, siis minusta. No, minä kävin kahvilla ja odotin kuuliaisesti ja valittamatta, olenkohan minä liian kiltti? Hoitaja onneksi kävi minulle selvittämässä asiaa ja hän oli kovin pahoillaan tilanteesta. Lääkärikin vihdoin saapui iloisena paikalle. Hän oli nuori ja oikein ystävällinen sekä kohtelias, mutta mutta... Lääkäri kertoi että ultra oli puhdas, mutta mammografiassa näkyi jotain, ei mitään, mistä pitäisi olla huolissaan tai mille nyt tehtäisiin mitään, mutta sitten tulevaisuudessa ehkä joudutaan tekemään jotain. Siihen minä kiireesti kysymään, että mitä sieltä löytyi? Jotain rinnan teknisluonteista tiiviyttä, lääkäri kertoi ja jatkoi että tulevaisuudesta ei koskaan tiedä mitä tulee tapahtumaan ja että ei voi muuta kun toivoa parasta, mutta tällä hetkellä kaikki on kunnossa. Sitten hän meinasi lähettää minut kotiin. Minä ihmettelin ääneen, että eikö hän halua katsoa leikkausaluetta? Lääkäri rupesi nauramaan ja sanoi että oho, meinasipa unohtua. Tutkimuksen jälkeen lääkäri iloisena lähetti minut pois, toivotti hyvät jatkot. Hoitaja seurasi perässäni odotustilaan ja pahoitteli lääkärin puheita ja sanoi että kaikki on oikeasti kunnossa ja että kuvissa ei oikeasti ollut mitään poikkeavaa. Hän sanoi että voin lähteä rauhallisin mielin kotiin jatkamaan elämääni ja käski vielä hemmottelemaan itseäni. Tämä ei ollut minulle ensimmäinen kerta vuoden sisällä, kun "typerän" lääkärin lausuntoja ja käyttäytymistä korjailee asioihin enemmän perehtynyt, empaattinen hoitaja.
lauantai 20. joulukuuta 2014
ILON KYYNELEET
Itken ilosta, olen niin onnellinen. Olen saanut parhaimman joululahjan. Vuositarkastuksen ensimmäinen koettelemus on takanapäin ja uutiset olivat mahtavia; mammografian kuvissa ja ultraäänitutkimuksissa ei löytynyt poikkeavuuksia. Tietysti virallisen lausunnon saan vasta reilun viikon päästä, kun menen lääkäriin kuulemaan tulokset, mutta nämä uutiset heti kuvauksien jälkeen, olivat jouluni ja joulumme pelastus. Laitoin jo sairaalasta viestiä läheisilleni hyvistä uutisista ja ymmärsin tukahduttavan palan sulaessa kurkustani ja kyynelten valuessa, kuinka olin pelännyt, että joudun taas "pilaamaan" läheisteni joulun huonoilla uutisilla. Nyt saan antaa heillekin joulurauhan tästä helvetin syövästä.
Tottakai tiedän, että tämä on vain yksi etappi tämän matkan varrella, mikä kestää vähintään viisi vuotta, mutta tämä on kuitenkin merkittävä, ensimmäinen etappi. Syöpäyhdistyksen tapaamisissa on koko ajan puhuttu siitä, että me syöpään sairastuneet olemme menossa kohti parantumista ja "normaalia elämää", nyt minäkin uskallan allekirjoittaa tämän.
Tottakai tiedän, että tämä on vain yksi etappi tämän matkan varrella, mikä kestää vähintään viisi vuotta, mutta tämä on kuitenkin merkittävä, ensimmäinen etappi. Syöpäyhdistyksen tapaamisissa on koko ajan puhuttu siitä, että me syöpään sairastuneet olemme menossa kohti parantumista ja "normaalia elämää", nyt minäkin uskallan allekirjoittaa tämän.
torstai 18. joulukuuta 2014
MINISYÖPÄ
-No onneksi sinulla on rintasyöpä, ettei jotain muuta syöpää. -Sähän näytät hyvältä, ihankuin sulla ei mitään olisi ollutkaan. -Rintasyöpä, sehän on onneksi sellainen minisyöpä. -Vai rintasyöpä, no siitähän paranee 90 %.
Nämä kommentit ovat tuttuja meille rintasyöpään sairastuneille. Kaikki "kommentoijat" yrittävät rohkaista ja lohduttaa, mutta välillä tulee sellainen tunne, että olen sairastanut flunssan. En halua mitään sääliä, ja useimmiten esitän täysin tervettä, eli en puhu sairaudestani yhtään mitään. Mutta jos ihmiset kysyvät, mitä kuuluu, niin tokihan sitä kerrotaan, mitä kuuluu!
Syöpään sairastuminen on jokaisen ihmisen henkilökohtainen tragedia. Jokainen meistä miettii, jospa minä kuulun siihen 10 prosenttiin. Ja vaikka kuinka meillä on realiteetit tiedossa, on se silti meille jokaiselle askel lähemmäs kuolemaa.
Näillä kommenteilla ihmiset luultavasti haluavat ravistella olkapäiltään ikävän asian tuoman painolastin ja henkilökohtaisen pelon siitä, että jokainen voi itsekin sairastua. Ja totuushan on, että jos ihmisiltä kysytään, ottavatko he mielummin verisuonten ahtaumataudin, mikä tappaa paljon enemmän sairastuneita, kuin rintasyöpä, vai valitsevatko he rintasyövän, ihmiset valitsevat ahtaumataudin.
Nämä kommentit ovat tuttuja meille rintasyöpään sairastuneille. Kaikki "kommentoijat" yrittävät rohkaista ja lohduttaa, mutta välillä tulee sellainen tunne, että olen sairastanut flunssan. En halua mitään sääliä, ja useimmiten esitän täysin tervettä, eli en puhu sairaudestani yhtään mitään. Mutta jos ihmiset kysyvät, mitä kuuluu, niin tokihan sitä kerrotaan, mitä kuuluu!
Syöpään sairastuminen on jokaisen ihmisen henkilökohtainen tragedia. Jokainen meistä miettii, jospa minä kuulun siihen 10 prosenttiin. Ja vaikka kuinka meillä on realiteetit tiedossa, on se silti meille jokaiselle askel lähemmäs kuolemaa.
Näillä kommenteilla ihmiset luultavasti haluavat ravistella olkapäiltään ikävän asian tuoman painolastin ja henkilökohtaisen pelon siitä, että jokainen voi itsekin sairastua. Ja totuushan on, että jos ihmisiltä kysytään, ottavatko he mielummin verisuonten ahtaumataudin, mikä tappaa paljon enemmän sairastuneita, kuin rintasyöpä, vai valitsevatko he rintasyövän, ihmiset valitsevat ahtaumataudin.
lauantai 13. joulukuuta 2014
TEATTERIHARRASTUS
Nuorempi tyttäreni harrastaa teatteria ja kävimme katsomassa hänen ryhmänsä esitystä. Mieleeni palautui oma nuoruuteni ja teatteriharrastukseni. Näyttelin opiskelupaikkakunnallani 16- ja 17- vuotiaana nuorisoteatterissa ja teimme Jussi Kylätaskun, Maaria Blomma- nimisen musiikkinäytelmän. Näytelmä on hurmoshenkinen ja perustuu ihmisen tarpeeseen heittäytyä heitä suuremman voiman valtaan . Esitin syöpää sairastavaa keski-ikäistä naista, joka haki ihmeparannusta "huijariparantaja Maaria Blommalta". En kyllä ymmärrä, miten minulle tällainen rooli lankesikin, ohjaaja ei varmasti tiennyt äitini sairaudesta. Äiti nimittäin oli jo silloin sairastanut useamman vuoden ja eli viimeistä vuottaan, syöpä oli jo levinnyt. Luultavasti minä eläydyin roolini hyvin, olinhan vierestä seurannut äitini taistelua syöpää vastaan. Muistan kyllä miettineeni, että jos äiti tulee katsomaan esitystä, mitä hän siitä ajattelee. Ymmärtääkö äiti, että minä esitän syöpää sairastavaa ja ymmärtääkö äiti ylipäätään koko näytelmän ideaa, sillä näytelmä on melko riehakas herätyskokouksineen ja kantaa ottavine lauluineen. Muistaakseni äiti ei jaksanut tulla, ehkä se olikin parempi.
Tyttäreni näytelmä puolestaan on humoristinen, nykypäivään sijoitettu -Iso Paha Susi- esitys ja lapset esittivät näytelmästä muutaman kohtauksen. Esityksestä jäi iloinen mieli. Onneksi näytelmän pätkät eivät ole niin suuresti kantaa ottavia ja ei laisinkaan hurmoshenkisiä, vaan hauskasti toteutettuja kohtauksia, joissa pohditaan eläinten asemaa.
Tyttäreni näytelmä puolestaan on humoristinen, nykypäivään sijoitettu -Iso Paha Susi- esitys ja lapset esittivät näytelmästä muutaman kohtauksen. Esityksestä jäi iloinen mieli. Onneksi näytelmän pätkät eivät ole niin suuresti kantaa ottavia ja ei laisinkaan hurmoshenkisiä, vaan hauskasti toteutettuja kohtauksia, joissa pohditaan eläinten asemaa.
keskiviikko 10. joulukuuta 2014
KAAMOS
Uutisissa sanottiin, että kaamoskiukku on yleistä. Minä en ole kiukkuinen, en ainakaan jatkuvasti, mutta olen kyllä melko alakuloinen. Apea olo ei johdu yksistään kaamoksesta ja ankeasta joulukuun ilmastamme, vaan vuosi sitten kokemani järkytys rintasyövän löytymisestä luikertelee ajatuksiini. Kaamos ja syöpä kulkevat mielessäni samaa polkua, koska vuosi sitten oli ulkona yhtä synkkää ja pimeää, kuin tälläkin hetkellä. Luulen että valkoinen lumi voisi tuoda iloisempaa mieltä. Nämäkin tuntemukset ja muistot on elettävä ja toivon että ne ovat osa toipumista. Syövän vuositarkastus on pian ja sekin lisää alakuloani, lisäksi olen peloissani. Henkinen alakuloni lisää selvästi myös fyysisiä kipuja ja muita oireita. Lähenevä joulukaan ei tunnu tuovaan lohtua, vaikka pidänkin kovasti joulun tunnelmasta. Minun täytyy piristyä. Tänä jouluna saamme perhettä luoksemme maapallon toiselta puolelta. Mieheni tytär perheineen matkustaa Australian helteistä tänne ankeaan harmauteen, He tulevat ennenkaikkea pappaa, ja meitä muita katsomaan, mutta tulevat he myös katsomaan Suomea. Senkin tähden toivon, että sataisi lunta. Melko hullua meidän suomalaisten mielestä tulla tänne pimeyteen Australian auringosta ja helteestä, mutta heille tämä Suomen ilmasto on eksoottista. Kyllä minä tästä virkistyn, saanhan viettää jälleen ikimuistoisen joulun, siinä on iloa kerrakseen ja ehkäpä se lumipeitekin vielä saadaan myös tänne eteläsuomeen!
perjantai 5. joulukuuta 2014
VANHUUS KERTAHEITOLLA
Reilu vuosi sitten pidin itseäni puolikuntoisena päivittäin kipuilevan selkäni takia, mutta olin työkuntoinen ja pärjäsin, välillä huonommin ja välillä paremmin. Minulla ei ollut vielä tietoakaan vaihdevuosioireista, joten sillä saralla pidin itseäni nuorena. Minulla on aina ollut alhainen verenpaine ja sydämen syke, joten pidin itseäni myös sydän-ja verisuonitautien saavuttamattomissa. Peruskuntokin minulla oli kohtalainen. Tällä hetkellä, pitkän sairausloman jälkeen selkäni on ollut melko hyvässä kunnossa. Mutta mutta, tilalle sitten olenkin saanut roppakaupalla muita vaivoja. Rytinällä tulivat vaihdevuosioireet, kaikista oireista ei kylläkään voi tietää, mistä ne johtuvat, mutta kaikki kuitenkin tulivat syövän tai syöpähoitojen seurauksena. Enää en pääse lattialle istumaan tai kyykkyyn ja varsinkaan sieltä ylös, ilman että oikein mietin, miten tästä suoriudun, ja huonona päivänä tarvitsen siihen apua. Vihlovat nivelkivut muistuttavat itsestään päivittäin. Verenpaineeni on normaalin ylärajoilla ja sydämen tienoilla tuntuu ylimääräisiä tykytyksiä josta johtuen olotila voi olla melko tukala. Muistini pätkii, pätkii niin, että tuskanhiki nousee pintaan useasti päivässä kun muistan unhohtamiani asioita. Minusta on tullut oireiden puolesta kertaheitolla vanha ja raihnainen. Lääkäri määräsi sydämen rytmihäiriöihin lääkettä ja käski ostaa kotiin verenpainemittarin. Mieleni sentään on välillä lapsen, välillä aikuisen, mutta ei kyllä todellakaan vielä vanhan ihmisen. Tai mistäpä minä tiedän mitä vanhukset ajattelevat, mutta en kyllä ainakaan jää paikoilleni odottamaan lisää vaivoja, vaan elän, yritän elää täysillä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)