VANHUUS KERTAHEITOLLA

Reilu vuosi sitten pidin itseäni puolikuntoisena päivittäin kipuilevan selkäni takia, mutta olin työkuntoinen ja pärjäsin, välillä huonommin ja välillä paremmin. Minulla ei ollut vielä tietoakaan vaihdevuosioireista, joten sillä saralla pidin itseäni nuorena. Minulla on aina ollut alhainen verenpaine ja sydämen syke, joten pidin itseäni myös sydän-ja verisuonitautien saavuttamattomissa. Peruskuntokin minulla oli kohtalainen. Tällä hetkellä, pitkän sairausloman jälkeen selkäni on ollut melko hyvässä kunnossa. Mutta mutta, tilalle sitten olenkin saanut roppakaupalla muita vaivoja. Rytinällä tulivat vaihdevuosioireet, kaikista oireista ei kylläkään voi tietää, mistä ne johtuvat, mutta kaikki kuitenkin tulivat syövän tai syöpähoitojen seurauksena. Enää en pääse lattialle istumaan tai kyykkyyn ja varsinkaan sieltä ylös, ilman että oikein mietin, miten tästä suoriudun, ja huonona päivänä tarvitsen siihen apua. Vihlovat nivelkivut muistuttavat itsestään päivittäin. Verenpaineeni on normaalin ylärajoilla ja sydämen tienoilla tuntuu ylimääräisiä tykytyksiä josta johtuen olotila voi olla melko tukala. Muistini pätkii, pätkii niin, että tuskanhiki nousee pintaan useasti päivässä kun muistan unhohtamiani asioita.  Minusta on tullut oireiden puolesta kertaheitolla vanha ja raihnainen. Lääkäri määräsi sydämen rytmihäiriöihin lääkettä ja käski ostaa kotiin verenpainemittarin. Mieleni sentään on välillä lapsen, välillä aikuisen, mutta ei kyllä todellakaan vielä vanhan ihmisen. Tai mistäpä minä tiedän mitä vanhukset ajattelevat, mutta en kyllä ainakaan jää paikoilleni odottamaan lisää vaivoja, vaan elän, yritän elää täysillä!