KÄYNTI PSYKOLOGILLA

Työhön paluu lähenee. Olen nähnyt painajaisunia paluustani, että en löydä mitään enkä ehdi mihinkään, enkä ehdi tehdä töitäni ja että en jaksa. Nämä huolet ovat luultavasti tyypillisiä oireita kun pitkän ajan jälkeen palaa työelämään. Kotona minua ärsyttää tyttäreni jättämät likapyykit pitkin lattioita ja mieheni jättämät omenankannat olohuoneen pöydälle. Sairastumiseni jälkeen ajattelin, että työasiat tai mitkään muutkaan arkiset asiat eivät minua enää hetkauta ja arvomaailmani muuttuu niin, että voin nousta pikkuasioiden yläpuolelle. Pötypuhetta. Tarpeeksi kun kuluu aikaa, ja alat tervehtyä, kummasti sitä vaan stressaa samoista asioista kuin ennen sairastumista. Se on kuulema luonnollista, ihminen toimii niin. Näin kertoi työpsykologi, kun kävin hänen juttusillaan, ensimmäistä kertaa elämässäni. Käynti oli kannustava ja sain psykologilta tukea niin ajatuksilleni kuin toimilleni työssä ja kotona. Se oli aika vapauttavaa, niinkuin olisin ollut lapsi tai nuori, joka tarvitsee ja saa aikuisen tuen toimilleen. Psykologi piti myös tätä blogin kirjoittamista hyvänä asiana. Sen kyllä olen huomannut itsekin, kirjoittaminen on mukavaa puuhaa ja auttaa minua "tyhjentämään päätäni".