sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

VIRKISTÄVÄÄ

Vietin virkistävän viikonlopun viiden naisystäväni kanssa. Hömpsötimme shoppailun, tanssin, ruoan ja juoman parissa ja paransimme jos emme niinkään maailmaa, niin ainakin toisiamme. Kaikilla meillä on omat vaivat, murheet ja ilon aiheet ja tietysti omat "arkielämät", mutta ystävyys on tämän porukan kesken säilynyt melko tiiviinä ja aktiivisena jo kymmeniä vuosia. Hauskaa on, kun me enemmän tai vähemmän viisikymppiset mammat kohdatessamme tuomme toisillemme mielipiteet julki ja emme todellakaan aina jaksa kuunnella toistemme asiaa loppuun, vaan usein puhumme yhteen ääneen. Kaiken lisäksi lopuksi myhäilemme tyytyväisinä, kun asiat on "puhuttu" halki. Hauskaa on myös meidän samankaltainen huumorintaju, voimme laskea leikkiä hyvinkin raadollisista ja henkilökohtaisista asioista. Menneenä viikonloppunakin laskimme leikkiä mm. minun parittomasta rinnastani ja syövän leviämisen pelosta sekä tarpeestani elää kuin viimeistä päivää. "Hauskaa" oli myös ystäväni joutuminen varkauden kohteeksi, häneltä nimittäin vietiin kännykkä laukusta, ihmijoukossa,tavaratalossa. Joku oli jopa nähnyt tämän "varasjoukon". Kännykän menettäminen ja varkauden kohteeksi joutuminen aiheutti meissä huolta ja ärtymystä, mutta tästäkin löysimme naurun aihetta. Ja loppujen lopuksi ystäväni löysi puhelimen kotona laukusta, eri taskusta vain, missä hän sitä yleensä säilytti. Virkistävä viikonloppu kantaa taas pitkälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti