sunnuntai 10. elokuuta 2014

LIIKUNNAN ILOA

Liikunta on myös syövän hoidossa ja syövästä toipumisessa hyvin tärkeää. Itse asiassa liikuntaa suositellaan likipitäen kaikkiin vaivoihin. Mielestäni joskus menee yli äyräiden tämä liikunnan korostus, johtuu luultavasti siitä, että olen itse liian laiska liikkumaan. Harrastan kyllä kävelylenkkejä, sitä olen aina harrastanut ja pidän siitä. Ennen syöpään sairastumistani kävin valittamassa työterveyslääkärille selkään iskenyttä noidannuolta ja tämä lääkäri, joka itse näytti ylipainoiselta bodarilta, oli niin innokas liikunnan puolesta puhuja, että hän antoi toipumisohjeeksi kolme kertaa päivässä tehtävän jumppaohjelman ja siihen lisäksi päivittäistä kuntosalia. Hänen mielestään minun harrastamani kävely on ihan kelvotonta liikuntaa. Tästähän seurasi se, että söin särkylääkkeitä ja jatkoin kävelyä ja koin huonoa omaatuntoa. Omatuntoni kolahti myös silloin, kun sytostaattihoidosta toipuessani sohvan pohjalla katselin Marja Aarnipuron haastattelua televisiosta. Aarnipuro on itse sairastanut rintasyövän, josta on myös kirjoittanut kirjoja ja siinä haastattelussa hän sanoi, että häntä kaduttaa kun ei käynyt hoitojen aikana kuntosalilla. Vai vielä kuntosalilla, siinä tilassa, kun mietit miten kykenet raahutua vessaan. No, hän tarkoitti varmasti vain omaa toipumistaan, koska hän on hyvin liikunnallinen ihminen, mutta sai kuitenkin puheillaan minut tuntemaan syyllisyyttä laiskuudestani.

Äiti myös harrasti kävelyä. Hänellä oli hyvä motivaattori, puhelias naapurin rouva. Yhdessä he kävivät lenkillä ja paransivat maailmaa. Vaikka lenkkeily ei  äitiä pelastanut, se lisäsi ainakin hänen elämäniloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti