keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

MITÄ HYVÄÄ SYÖVÄSTÄ ON SEURANNUT?

Kliseet: - kaikilla on tarkoituksensa- ja- sille annetaan, kuka jaksaa kantaa- ja- aina seuraa jotain hyvääkin- tuntuivat sairastuttuani hölyn pölyltä. Onko syövällä joku tarkoitus? Juu, on, saadaan ihmiskunta pysymään kurissa. Onko muka olemassakaan niin vahvaa ihmistä, kuka jaksaisi kantaa helvetillisen sairauden, mikä lopulta johtaa kuolemaan? Vai jotain hyvääkin vielä, ihminen nujerretaan polvilleen, ja suru sekä epätoivo ovat ainoat tunteet, mitä hän voi tuntea. 

Nuo ajatukset vallitsivat mieleni vielä alkuvuodesta, kun sytostaatit olivat kesken ja minun helvetti valloillaan. Nyt voin jo löytääkin jotain hyvää, esim. tämä blogi. En terveenä ollessani olisi aloittanut kirjoittaa blogia ja äidin ja minun tarina olisi jäänyt kirjoittamatta. Olen saanut syövän ansioista kaksi uutta ystävää, joihin tuskin olisin koskaan tutustunut ilman tätä sairautta. Olen myöskin tavannut vanhoja, hyviä ystäviä, joihin yhteydenpito oli jäänyt.

Äiti itsenäistyi. Hän sairastuttuaan uskalsi vastustaa isän sovinistisia vaatimuksia. Isän mielestä vaimon paikka oli keittiössä ja vaimon piti olla miehensä kanssa samaa mieltä. Äiti alkoi ajatella itsekkäämmin. Esimerkiksi hän ei enää herännyt umpiväsyneenä isän vaatimuksesta keittämään isälle puuroa ja kahvia joka ikinen aamu, klo viisi. Isä oppi heräämään yksin ja oppi sujuvasti keittämään puuronsa itse.

Syöpä sai äidin löytämään rohkeutensa ja luulen, että minäkin olen, entistä rohkeampi.

2 kommenttia:

  1. Hei! Kiitos tästä blogista, minkä sattumalta löysin. Seuraan tätä kuin jatkokertomusta, suo anteeksi jos kuulostaa kornilta.

    Voisinpa melkein väittää itsekin, että rintasyöpä on tuonut minulle rohkeutta elää omaa elämääni ja sanoa kärkevämmin mielipiteeni heti, eikä jäädä niitä hautomaan. Paradoksaalisesti on helpompi elää, kun on katsonut kuolemaa silmästä silmään. Nuo mainitsemasi kliseet saivat kyllä veren kiehumaan.

    Oma diagnoosini täyttää pian vuoden. Takana ovat kokopoisto, kainalon tyhjennys, sytostaatit ja säteet. Nyt pitkä kuuma kesä Tamofenilla höystettynä :) Töihinkin olen jo palannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan kuulosta kornilta. Olen tosi iloinen että luet tätä. Onhan rintasyöpä niin yleinen ja luulen että ihmiset, niin sairaat kuin terveetkin saavat kuulla sairaudesta "tuutin täydeltä". Tuo tamofeni kait on minunkin tulevaisuuteni. Voimia sinulle!

      Eeva

      Poista