sunnuntai 25. tammikuuta 2015

ELÄMÄN NÄLKÄ

Musiikki on hyvin terapeuttista, musiikilla mm. lieviteään kipuja ja autetaan kuntoutumisessa. Ja joidenkin tutkimusten mukaan musiikki on ihmiselle jopa elintärkeää. Ei ole ihme, että television musiikkiohjelmat ovat niin suosittuja. Minun lempiohjelmani tällä hetkellä on Suomi Love. Siinä tavalliset ihmiset pääsevät kertomaan koskettavia tarinoitaan ja yllättämään läheisiään. Heidän tarinoihinsa liittyy oleellisesti joku laulu ja tämä laulu esitetään heille. Kyllä kyyneleet virtaa, molemmilla puolilla kuvaruutua. Joku tietty laulu sävelineen ja sanomineen voi olla  kuulijalleen "elintärkeä". Minä kuulin radiossa Irinan laulavan -Elämän nälkä- kappaleen ja sanoma kolahti heti. Tämä Pave Maijasen parikymmentä vuotta sitten julkaisema kappale vaikutti minuun vasta nyt, syövän sairastaneena ja keski-iän ylittäneenä. Irinan koskettava tulkinta pysäytti minut kuuntelemaan sanoja. Laulun sanoma on selkeä ja se luo toivoa: -Tää niitä aamuja on kun en tiedä kannaattaako nousta vai jäädä.....Kun olin maahan lyöty eikä kukaan voinut yli syvän virran mua kantaa.....Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä, ei voimiaan säästä....Elämän nälkä eteenpäin rohkaisee.... Laulusta tuli minulle tärkeä. Ja mikä parasta, kuoronjohtajamme oli yllättäen valinnut juuri tämän kappaleen kuoromme ohjelmistoon. Sitten kun me keväällä esitämme tämän kappaleen, minä voin mielessäni osoittaa sen kaikille rintasyöpään sairastuneille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti