UNELMAT

Syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen sairastuminen aiheuttaa usein ainakin tulevaisuuden suunnitelmien järjestämisen uuteen järjestykseen, jos ei sitten laittamaan kokonaan uusiksi. Ensijärkytyksessä toivoo vain, että perhe pärjäisi ilman minua ja että edes kuolema olisi kivuton. Seuraavaksi alkaa toivoa, että saisi ylipäätään elää. Toipumisvaiheessa toivoo että saisi palata arkielämään, tehdä työtä ja nähdä lastensa aikuistuvan, ja siinä pikkuhiljaa alkaa jo suunnitella tulevaisuutta. Tämän jälkeen tulee kuvioon unelmat. Minä olen nyt siinä vaiheessa, että olen alkanut miettiä, mitä unelmia minulla on. Nyt ihmettelen itsekin, miten voi mieli muuttua hetkessä, juurihan minä nautin arjen asioista ja nyt jo haluan jotain muuta! Mutta mitä minä vielä haluan elämältäni? Haluanko vielä opiskella, haluanko asua jossain muualla ja onko minulla tarvetta nähdä ja kokea vielä jotain? Näitä asioita minä nyt pohdin ja ainakin yksi asia on varma, minulla on tarve osallistua, haluan "säpinää" elämääni. Näihin ajatuksiin vaikuttaa myös tietenkin se, että täytän tänä vuonna 50, ja tämä "iän rajapyykki" jo sinänsä pistää miettimään unelmiaan. Olen myös miettinyt mitä unelmia äidilläni oli ja mitä niistä hän ehti toteuttaa? Todennäköisesti äidin unelmat liittyivät perheeseen ja ainakin unelma lasten lapsista toteutui, sillä äiti ehti tavata kaksi lapsen lastaan ja hän ehti heihin vähän tutustuakin. Elämän ja perheen jatkuminen oli taattu, vaikka äidin oma elämä päättyikin liian lyhyeen.