HUOLI VANHEMMISTA

Ystävältäni kuoli iäkäs isä. Ystäväni isä oli sairastanut jo pitkään ja hän oli ollut useita kertoja sairaalassa. Ystäväni ehti olla pitkään hyvin huolissaan jääräpäisestä isästään, joka ei suostunut hänelle annettuihin hoitoihin. Toisen ystäväni iäkäs äiti sairastui alzheimerin tautiin. Ystäväni suree koska hänen äitinsä ei ole enää sama ihminen kuin ennen ja huoli hänen pärjäämisestään on suuri. Minun iäkäs isäni kuoli kuusi vuotta sitten aivoinfarktiin. Isä oli sairaalassa viisi viikkoa infarktin jälkeen liikunta- ja puhekyvyttömänä, ja menehtyi sitten keuhkokuumeen seurauksena. Viisi viikkoa oli piinaavaa ja huoli oli kova, miten isän elämä jatkossa järjestyisi, järjestyisikö hänelle jostain hoitopaikka vai kuka häntä hoitaisi. Vaikka suru on suuri, on huoli päällimmäisenä mielessä, kun iäkkkäät vanhemmat sairastuvat. Kuolema voikin olla helpotus, niin vanhuksille itselle kun omaisillekin. Työpaikallani asuu vanhuksia, jotka elävät ja sinnittelevät vuodesta toiseen vaipoissa, lääkkeiden, hoidon ja ravinnon ansioista, mutta he toivovat että pääsisivät pois, he toivovat kuolemaa. Tämä on raskasta kaikille. Vaikka olen kaivannut aika ajoin äitiäni 30 vuotta, olen onnekas, sillä minun ei tarvitse kantaa hänestä huolta nyt, kun hän olisi vanha ja kenties hoivakodissa ikävissään. Minun ei tarvitse myöskään surra sitä, miten äiti olisi surrut minun sairauttani. Ja minun ei tarvitse luopua äidistä enää.