ELÄMÄSSÄ ETEENPÄIN

Täytin muutama päivä sitten 49 vuotta. Äitini kuoli syöpään 49 vuotiaana. Minä en luultavasti kuole 49 vuotiaana, ainakakaan syöpään. Koskaanhan ei tietysti tiedä, mutta näin on uskottava, niinkuin kuka tahansa uskoo, että tuleva vuosi eletään kuin ennenkin, ilman suuria mullistuksia. Aloitin syöpäyhdistyksen järjestämän -Elämässä eteenpäin- kurssin. Kurssin tarkoitus on nimensä mukaan, antaa eväitä jatkaa elämää syövän jälkeen. Meitä on kymmenen naista kurssilla ja jokaisen tarina on heidän oman elämänsä hirmumyrsky. Niinkuin hirmumyrskykin, syöpä on meille sairastuneille mullistus ja kaiken pysäyttävä. Vakava sairaus on asia, mitä ei millään meinaa uskoa tapahtuvan omalla kohdalla. Eräs rouva on sitä mieltä vieläkin, leikkauksen ja hoitojenkin jälkeen, että diagnoosi on väärä. Eräs rouva on hyvin ärtynyt ja hän suree runneltua vartaloaan ja toinen suree sitä, kun on joutunut sairauden vuoksi luopumaan rakkaasta koirastaan. Porukassa on myös rouva, joka on sairastanut ja toipunut jo aiemmin, ja nyt, vuosia myöhemmin hän on romahtamaisillaan. Kaikilla meillä on sama tavoite, mennä elämässä eteenpäin, hitaasti raahautuen tai kepeästi juosten, mutta eteenpäin ja ilman syöpää.