"JÄRKEVÄT"

Pari päivää sitten tapasin kolmenkymmenen vuoden takaiset opiskelu- ja kämppäkaverit. Tämä tapaaminen järjestyi facebookin kautta. Miten hauskaa oli muistella sitä kahta vuotta, mikä me vietettiin tiiviisti yhdessä. Ja miten hauskaa oli nähdä ne nuorten tyttöjen persoonat keski-ikäiseten naisten naamioiden takana. Nämä tytöt elivät myös rinnallani, kun surin äitini sairautta ja äidin sairaus oli vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin heidän muistissaan. Pohdimme myös minun sairauttani ja omien lasteni suhtautumista siihen. Naiset olivat sitä mieltä, että kun olen niin järkevä, (niinkuin olin jo viisitoistavuotiaana) niin pystyn suhtautumaan ja puhumaan järkevästi lapsilleni sairaudestani. Mietin, että tämähän on totta, olin nuorena tyttönä saanut ison taakan harteilleni ja olin aikavampi kuin monet ikäiseni. Ja olen nyt, keski-iässä järkevä, hyvä niin!  Mutta on elämässäni vaiheita, kun olin totta tosiaan, vähemmän järkevä. Sitä vaihetta elin kun olin eronnut vanhemman tyttäreni isästä ja vietin hulvatonta sinkkunaisen elämää. Eräänkin kerran kännipäissäni raahasin tanssiravintolasta miehen kotiini ja aamulla kun heräsin, ei miehestä ollut jäljellä kuin kengät ja takki. Koskaan en saanut tietää, millä ilveellä tämä mies pääsi aamuyöllä sukkasillaan toisella paikkakunnalla sijaitsevaan kotiinsa.

Olen oikeastaan onnellinen, että en aina ole ollut niin järkevä. On "elettyä" elämää takana ja voin nyt rauhassa elää tätä sairautta suhtkoht järkevästi.

Äiti oli myös järkevä, mutta kuten sanottu, äiti uskoi aina, että Jumala parantaisi hänet. Kuka tietää, oliko ja onko se ollenkaan järkevää?