sunnuntai 15. helmikuuta 2015

MITEN SYÖPÄ LÖYTYI

Hammaslääkärissä käydessäni vastaanoton hoitaja kysyi, että löysinkö minä itse kasvaimen rinnastani vai löytyikö se joukkotarkastuksessa. Samoin kysyi hammaslääkäri. Fysioterapeuttia kiinnosti myös miten syöpä todettiin. Itse asiassa miltei kaikkia keski-ikäisiä, naispuolisia hoitajia ja lääkäreitä, kiinnostaa juuri se, millä tavoin syöpä löydettiin. Olen miettinyt miksi juuri tämä on niin varteenotettava asia, varsinkin hoitoalalla työskentelevien mielestä. Ehkäpä siksi, koska syöpä on niin salakavala ja arvaamaton ja huomaamaton, että runsas tietokaan asiasta ei auta. Ehkäpä hekin vain ovat helpottuneita siitä, että heidän kohdallaan joukkotarkastuksessa ei löytynyt mitään. Ehkäpä he tarkastuksesta huolimatta pelkäävät, että jonain päivänä hekin löytävät patin rinnastaan. Ehkäpä hekin miettivät, että salakavala syöpä saattaa tehdä paraikaa heidän elimistössään tuhojaan. Kerron heille miten löysin rinnastani patin, mikä ei sitten ollut laisinkaan kasvain, vaan kasvaimet olivat ihan eri puolella rintaa, että löytö oli ihan sattuman kauppaa. Kerron heille, että äitini sairauden takia, minun tutkimuksiani jatkettiin ja jatkettiin, kunnes kolmen kuukauden päästä syöpä todettiin.  Kerron heille, että en ehtinyt käydä joukkotarkastuksessa. Kerron heille myös, että olin täysin varma, että minulla ei ole syöpää. Tämä kaikki hämmentää heitä entistä enemmän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti