ITSEKKYYTTÄ

Olin syöpäyhdistyksen järjestämissä pikkujouissa. Pikkujoulut olivat monipuoliset ja mukavat. Saimme nauttia iloisesta ohjelmasta ja tietenkin herkullisesta, jouluiseta ateriasta. Tarjolla oli kala-, kasvis- ja liharuokia ja tarjolla oli myös perinteisiä jouluherkkuja. Ruokaa oli yllin kyllin, mutta tarjolla ei ollut kinkkua. "Voi mahdoton sentään, ei ole kinkkua tarjolla ja pieni tilkka viiniäkin lasin pohjalla maksaa niin hirveästi, minä juon viinini kotona, kun kerran ei ole kinkkuakaan"! Tällaista papatusta eräs pikkujouluvieraista piti. Minä ja suurin osa vieraista nautimme täysin rinnoin ruoasta ja maksoimme kiltisti kalliin viinitilkankin, saimmehan syödä herkkuja runsaasti ja ilmaiseksi. Luulin, että me kaikki, jotka olemme sairastaneet syövän, emme välittäisi näin vähäpitoisista asioista, kun että onko jokin perinneruoka tai lempiherkku tarjolla pikkujoulupöydässä. Sitten oivalsin, että juuri me, syövän sairastaneet, katsomme oikeudeksemme vaatia vaikka sitten lempiherkkuamme pikkujoulupöytään, koska me olemme kokeneet niin vakavan sairauden ja ylipäätään olemme vielä elossa. Katsonhan minäkin oikeudekseni vaatia kanssaihmisiltäni myötätuntoa ja saatan ajatella vähättelevästi muiden ihmisten kokemista harmeista elämässä,  koska itse olen  mielestäni käynyt paljon kovemman koulun. Eihän se näin elämä ole ja mene, mutta nämä tunteet, vaikka sitten kinkun puuttuminen pikkujoulupöydästä, ovat tervettä, itsekästä, mutta tervettä.