AIKA

"Aika kuluu niin hirveää vauhtia, vastahan oli kesä ja kohta on jo joulu"! Tällaisia kommentteja kuulee ympäriltään. Mitä vanhemmaksi elämme, sitä vauhdikkaammin aika tuntuu kuluvan. Se on melko lohdullista, elämän pitääkin mennä eteenpäin. Toisaalta, tunne ajan liian nopeasta kulumisesta on myös pelottavaa. Kuinka paljon aikaa itse kullakin on vielä jäljellä? Mutta jos aika ei meinaa kulua ja se tuntuu junnaavan paikallaan, se vasta pelottavaa onkin. Tämä vuosi on ajallisesti ollut ehkä elämäni hitaimmin kulunut vuosi. Vuosi sitten sain tietää sairastavani syöpää, siitä hetkestä alkaen aika on ajoittain tuntunut junnaavan paikoillaan. Alussa toivoin, niinkuin kaikki muutkin vakavasti sairastuneet, että aika hyppäisi taaksepäin ja että tieto sairaudesta olisi vain pahaa unta. Sytostaattihoitojen aikana, toivoin aamuyöllä ikävään oloon herätessäni, että olisi jo ilta ja voisin vaipua unilääkkeiden voimalla ihanaan, vapauttavaan uneen. Ja nytkin vielä, niinä hetkinä, kun pelko syövän leviämisestä iskee, aika tuntuu pysähtyvän hetkeksi. Onneksi nämä "mustat" hetket menevät ohi ja aika tuntuu taas kuluvan kuten ennenkin, työn, kodin ja harrastusten parissa. Vuosia sitten, kun päivittelin isälleni, kuinka aika kuluu nopeasti, totesi isäni, että "odotas kun tulet minun ikääni", isä oli 75 v. Jää nähtäväksi kuinka kiitävän tuntuista ajan kuluminen sitten on ja kuinkahan edes pysyn sen matkassa!