Olen aloittanut työt, tosin olen ensimmäiset kolme kuukautta osasairauslomalainen. Työhön paluu on sujunut mukavasti ja työkaverit ovat suhtautuneet paluuseeni hyvin positiivisesti. Työpaikallani on useita kymmeniä ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti ole työkavereitani, mutta teemme yhteistyötä ja työskentelemme saman katon alla. Nämä ihmiset tietävät sairaudestani ja on mielenkiintoista seurata miten he suhtautuvat minuun nyt, pitkän sairausloman jälkeen. Suhtautuminen nimittäin on muuttunut. Ihmiset käyttäytyvät varovaisemmin ja myötätuntoisemmin kuin ennen. Eräskin tyyppi kävi työpaikkani ovella ja varovaisesti kurkisti oven raosta ja lempeästi kysyi asiaansa, kun vastaavasti ennen sairauttani, tämä samainen tyyppi tuli röyhkeästi sisään ja kovalla äänellä vaati tarvettaan. Toinen tyyppi puolestaan halasi minua ja toivotti tervetulleeksi, kun aikaisemmin hän ei ollut ohikulkiessaan juurikaan edes noteerannut minun olemassaoloani. Otan tietysti tällaiset muutokset ilolla vastaan, mutta olen myös sen verran pessimisti, että uskon "normaalin" käyttäytymisen ajan kuluessa palaavan.
Äidin sairaus oli koko kylän tiedossa, niinkuin pienellä paikkakunnalla usein käy. Puskaradio toimi kulovalkean tavoin. Äidistä oli epämiellyttävää olla kylän silmissä "sairas" ihminen. Siihen aikaan kait oli häpeällistä sairastaa, olit vähän niinkuin epäonnistunut elämässä. Ei ollut äidillä helppoa kantaa taakkaansa, ensin hän sai helvetinmoisen, kuolemaan johtavan sairauden selkäänsä ja päälle vielä koko kyläyhteisön säälivän, myötätuntoisen paheksunnan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti