SOKEA RAMPAA TALUTTAA

Miehelläni todettiin Parkinsonin tauti noin kuusi vuotta sitten. Diagnoosi oli tietenkin järkytys ja pelottava mutta näköjään tämänkin sairauden  kanssa oppii elämään. Mieheni tauti on onneksi hitaasti etenevää ja se ei ole häntä lannistanut. Hidastanut ja jäykistänyt kylläkin. Minä en siis ole perheeni ainoa vakavasti sairastunut. Kumpi sairauksista sitten on vakavampi, sitä voi tietysti miettiä, mutta muistan kun neurologi kertoi miehelleni että hänellä on Parkinsonin tauti, neurologi lohdutti, että voit olla tyytyväinen, sinulla ei ole syöpää. Mieheni tauti on näkyvintä silloin, kun hän kiihtyy tai hermostuu, koska silloin vapina on voimakkaampaa. Muistan ajatelleeni sytostaattihoitojen aikaan, tuskissani, kun mieheni oli hermostunut minun tuskistani ja hän vapisi ja talutti minua saamaan apua päivystyspoliklinikalle, että tässä sitä nyt sokea rampaa taluttaa. Silloin tuo mielikuva ei naurattanut, mutta nyt se pistää ainakin hymyilyttämään, on se niin osuva sanonta meidän kohdalla. Huumoria näiden sairauksien kestäminen vaatiikin, joskus enemmän, joskus vähemmän. Mieheni kuuluu Parkinson moottoripyöräkerhoon ja heidän mottonsa on: -Vapiskaa, me tulemme, niin mekin vapisemme-!