Minua harmittaa oma pelkoni syöpää kohtaan, vieläkin, vaikka olen itse sairastunut. Haluaisin olla rohkeampi, varsinkin kun syöpä on mahdottoman yleistä ja joka puolelta tulee tietoja, kuinka jonkun tuttu on sairastunut tai kuollut syöpään. Kaksi vuotta sitten kuoli hyvä entinen työkaverini levinneeseen rintasyöpään. Olin jo muuttanut toiselle paikkakunnalle, kun työkaverini sairastui. Kävin häntä tapaamaassa säännöllisesti. Mutta kuten tuppaa käymään, käyntini harventuivat ja puhelutkin olivat satunnaisia. Työkaverini oli iloinen ja elämän myönteinen ihminen ja hän uskoi selviytyvänsä. Niin uskoin minäkin ja luulin että hänen syöpä oli paranemassa ja että hän toipuisi. Otin häneen yhteyttä edellisenä syksynä, ennen hänen kuolemaansa ja hän kertoi että syöpä oli levinnyt munuaisiin. Työkaverini kuitenkin uskoi että hän saisi apua yksityisen sairaalan kautta ja että hän vielä voittaisi ja paranisi. Olin järkyttynyt, minuolle levinnyt rintasyöpä oli sama kuin kuolemantuomio. En osannut sanoa hänelle muuta kuin voimia tulevaan. En ottanut häneen enää yhteyttä, pelkäsin kuulla huonoja uutisia.
Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, syöpä on äidin sairauden ja kuoleman vuoksi peloistani pahin. Ehkä minun täytyy hyväksyä tämä pelkoni, ja antaa itselleni anteeksi se, että en enää ottanut yhteyttä työkaveriini ennen hänen kuolemaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti