ARKI

Arki on joskus mahdottoman ihana asia. Minulla alkaa nyt arki. Vaikka olenkin jännittänyt, miten jaksan pitkän sairausloman ja osasairausloman jälkeen herätä joka arkiaamu klo viisi ja että miten jaksan ylipäätään tehdä joka päivä töitä  normaalin työajan, on arki se, mitä kohti olen taapertanut koko helvetillisen vuoden pitkät päivät, viikot ja kuukaudet. Arki on tylsää ja täynnä arkipäiväistä toimintaa, mutta arki on minulle nyt mieluisampaa, kuin koskaan on ollut. Tottahan toki haaveilen ylellisistäkin asioista, mutta arkinen elämä kuitenkin on elämisen arvoista. Kuulostaa kliseeltä, mutta se on ihan totta. Syöpä on mielestäni niin kammottava asia, että kun siitä pääsee yli ja eteenpäin, voi jopa arjen epämieluisammat työt tuntua mukavilta. En tiedä kuinka kauan tämä vaihe kestää, mutta koska voin pitkästä aikaa kokea olevani onnellinen ja nauttia joka hetkestä elämässä, kestäköön mitä kestää. Mutta turhanpäiväistä valitusta minä en enää jaksa kuunnella. Enhän toki voi tietää, miten tärkeitä jotkut asiat ovat jollekin toiselle, vaikka ne minun mielestäni ovat turhia, mutta jos ihmiset narisevat ja menettävät hermonsa naapurin jouluvaloista tai työkaverin kitkarenkaista, niin se kyllä on turhanpäiväistä.