Olen hyvin väsynyt. Tuntuu että mikään unimäärä ei riitä. Olotilani on jotenkin apea ja saamaton. Tiedän, että nämä oireet kuuluvat syövän hoidon toipumisaikaan, mutta minun on vaikea hyväksyä ne. Kesä on lopuillaan ja sekin masentaa, jälleen pitkä syksy ja talvi edessä. Ja onko ne minulla vielä edessä, saanko elää seuraavan lämpöisen kesän, nämäkin ajatukset kuuluvat toipumiseen. Heräsin valtavaan päänsärkyyn ja säikähdin, mikä nyt on vialla, selkäni on omituisen kipeä ja ajatuksiin hiipii, onko syöpä levinnyt. Tämä ei ole ollenkaan ollut hyvä viikko. Ihan kuin helteiden päättymiseen päättyi myös elämäniloni. Tällä viikolla uutisoitiin Robin Williamsin tehneen itsemurhan, miten masentavaa, eikö mikään ole pysyvää?
Taaperran kuitenkin eteenpäin. Nuorempi tyttäreni aloitti yläkoulun ja iloitsen kyllä hänen kanssaan uusista haasteista. Vanhempi tyttäreni sai ylennyksen työpaikallaan ja olen siitä iloinen ja ylpeä. Rakastamani kuoroharrastus alkaa pian ja on jo teettänyt minulla hieman mukavaa puuhastelua. Tapasin myös työkavereitani ja he kovasti odottavat paluutani töihin. Mökkeilykin jatkuu vielä. Huomaan tätä kirjoittaessani että minulla on paljon ilon aiheita ja niistä täytyy ammentaa voimia. Tarvitsen kaikki voimat että jaksan toipua ja pitää kaikista synkimmät ajatukset poissa. Tänä iltana menen kuuntelemaan hyvää musiikkia kahden kohtalon toverini kanssa ja me emme aio synkistellä, aiomme iloita yhdessäolosta ja siitä, että olemme sentään jo toipumisvaiheessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti