maanantai 20. huhtikuuta 2015

YLPEÄ

Eduskuntavaalit on käyty ja ehdokas jota äänestin, pääsi läpi. Voin olla ylpeä hänestä. Kuoromme kevätkonsertti on ohi ja se meni hyvin, voin olla ylpeä kuorostamme. Myös ystäväni kuoron kevätesitys meni loistavasti ja olen ylpeä ystäväni heittäytymisestä esityksessä. Lapseni onnistuminen elämän varrella on tuonut minulle lukuisia ylpeyden hetkiä. Työpaikallani voin olla usein ylpeä työkavereistani ja töiden onnistumisesta. Olen ylpeä tyttäreni koirasta, kun se kulkee vapaana rinnallani, eikä säntäile toisten koirien perään. Elämän varrella tapahtuu paljon asioita joista voi olla ylpeä. Useimmiten olen ylpeä toisten tekemistä tai yhdessä tekemistä asioista. Ylpeys aiheuttaa myös katetutta ja ärtymystä, sanoohan suomalainen sananlaskukin: -Ylpeys suurenkin kukistaa- ja -ylpeys käy lankeemuksen edellä- .Mutta milloin olen sanonut ääneen, että olen ylpeä jostakusta, en kovinkaan usein, ehkä lapsilleni, silloin tällöin. Ylempi esimieheni, miespuolinen, jota tapaan melko harvoin kysyi minulta ohimennen, että mitä kuuluu? Minä vastasin iloisena että hyvää kuuluu, kevättä rinnassa. Hän kysymään siihen, että ihanko konkreettisesti? Minulla meni hetki, kunnes tajusin mitä hän tarkoitti ja siihenkin iloisena vastasin että juu juu. Tämän jälkeen esimies totesi, että minä olen ylpeä sinusta. Eikä hän tarkoittanut, että on ylpeä työpanoksestani, vaan tarkoitti, että olin iloisena siinä paikalla ja siinä hetkessä, yksirintaisena, syövästä selvinneenä. Olen itseasiassa itsekin siitä kovin ylpeä!

lauantai 11. huhtikuuta 2015

POSITIIVISUUSHAASTE

Facebookissa kiertää positiivisuushaaste, ja on mukava lukea ihmisten kokemia iloisia ja positiivisa asioita. Asiat ovat arkipäiväisiä, joita ei edes yleensä ajattele, jos ei erikseen pyydetä. Esim. nukuin hyvin, auto toi tai vei perille, aurinko paistaa, hyvät aamukahvit, hajonnut tiskikone korjattiin, uudet kengät, hyvä työpäivä jne. Minutkin on haastettu useaan kertaan ja koska en viitsi syöpään liittyviä ja jonkinverran  "raadollisia" asioita laittaa faceen, niin kirjoitanpa niitä tänne. 1. Olen helpottunut ja kiitollinen, kun vatsani toimi tänä aamuna (muutaman päivän tauon jälkeen) ja pystyin toimittamaan asiani ilman suurempia kipuja. Peräpukamat pysyivät aisoissa. Ja kun näin tapahtuu, muistan aina olla kiitollinen 2. Olen onnellinen kun käsivarsi ei ole turvonnut lisää, ei turvotus ole paljoa laskenut, mutta ainakin pysynyt ennallaan. Näin ollen voin pukeutua omiin vaatteisiini, koska hihat mahtuvat käteeni. Myös kipu kädessä on siedettävää. 3. Pystyn nyt jo syömään kurkkua ja tomaattia ilman että kuvottaa. Kurkku- ja tomaatti- voileivät eivät kuitenkaan mene alas, pahoinvointi iskee jo ajatuksesta, koska mieli muistaa sytostaattihoitojen aikana syömäni, sairaalan tarjoamat voileivät. 4. Tämä on niin klisee, mutta minun on pakko tunnustaa: Olen onnellinen että saan elää. Eikös tässä ollut jo kylliksi positiivisuutta? Eräs ystäväni kirjoitti faceen kesken positiivisuushaasteen, että tänään oli niin paska päivä, niin paska päivä:)

perjantai 3. huhtikuuta 2015

SISKOT

Facebookissa kiertää usein päivityksiä profiilista -Siskot-matka, jolle kukaan ei halunnut-. Tarinat ovat usein surullisia, mutta on tarinoissa onneakin. Minä olen onnekas, sillä minulla on kaksi "oikeaa" siskoa itselläni. Minä olen meistä nuorin. Me olemme melko läheisiä keskenämme ja vaikka tapaamme yhdessä vain pari kertaa vuodessa, meillä on aina hauskaa lapsuuden muistojen parissa. Toki meillä on myös yhteisiä, murheellisa muistoja lapsuudestamme, varsinkin äitimme tarina.  Pitkäperjantaina me taas tapasimme ja saimme  melkoiset naurut jälleen, kun muistelimme lapsuuttamme. Vanhempi siskoistani rakasti rauhaa ja hän mieluummin teki epämieluisatkin työt kun vaihtoehtona oli kamala riita siitä, kenen vuoro on ne tehdä. -Hyvä on, minä tiskaan-, hän usein sanoi ja me hieroimme käsiä yhteen toisen siskoni kanssa, Yes! taas pääsimme  pälkähästä. Nuorempi isosiskoistani ei taasen koskaan antanut periksi, eikä rakastanut rauhaa, vaan hän rakasti minun kiusaamistani, koska olin nuorin ja "lellipentu". Minäkään  en antanut hevillä periksi ja sehän tiesi sitä että saimme aina riidan aikaiseksi. Tappelimme jatkuvasti. Olen kaksi vuotta siskoani nuorempi ja hän "öllitti" minua jatkuvasti, varsinkin korttipelissä, hävisin aina. Kunnes tajusin, että siskoni huijaa ja sehän taas olikin järkytys hänelle, kun minä en enää aina hävinnytkään. Paras "öllitys" oli, kun minä yllätyksiä rakastavana halusin leikkiä tavaran ongintaa. Sisko järjesti minulle ongintaa ja rahasti tietysti, ja kuinka ollakkaan, sain ongintaämpäristä omia tavaroitani. Muistot, iloiset ja surulliset ovat meidän yhteisiä muistoja, siskojeni kanssa. Olemme kaikki saaneet jo "muistella" pitempään kuin äitimme sai ja Siskot- tämä matka jatkukoon vielä pitkään!