lauantai 28. helmikuuta 2015

ARVOKASTA

Tapasin eilen pitkästä aikaa ystäviäni, jotka ovat myös sairastaneet rintasyövän. Nämä kaksi suurin piirtein ikäistäni naista sairastuivat samana vuonna kuin minäkin ja tutustuin heihin vuosi sitten syöpäyhdistyksen naisten illassa. Ystäväni voivat päällisin puolin hyvin, mutta henkinen toipuminen on kuin vuoristorataa ja päivittäin heidänkin mielessään käväisee pelko, entäpä jos...Totesimme jälleen kerran, että tämä sairaus nakertaa voimavarojamme vielä pitkään, ehkä lopun elämäämme, vaikka olemmekin tällä hetkellä hyvällä tiellä kohti paranemista.  Olemme siinä vaiheessa toipumista, että pohdimme jo rinnan korjausleikkausta ja mitä se pitäisi sisällään ja onko uusi rinta tarpeeksi hyvä porkkana, että kestämme taas ison leikkauksen. Pohdimme myös miten saisimme potkua mennä eteenpäin, elämä kun tuntuu kaiken kokemamme jälkeen jollain lailla junnaavan paikoillaan. Taitaa olla jonkin asteista masennusta ilmassa. Muistelimme sitäkin aikaa elämässämme, kun syöpää ei vielä ollut, me kaikki muistamme tunteen, jonkinlaisen etiäisen tulevasta, syövästä. Ymmärrän tunteen itseni kohdalla, koska äitini menehtyi rintasyöpään, mutta että näillä kavereillani oli myös sama tunne!  Me olemme onnekkaita, koska voimme jakaa näitä asioita keskenämme ja lainaan presidenttimme ilmaisua, minkä kuulin televisiohaastattelussa, -on arvokasta kun saa kuulla muiden mielipiteitä-.








sunnuntai 22. helmikuuta 2015

LYMFAA JA "SOTEA"

Sain lähetteen lymfahoitoon kirurgilta syövän vuositarkastuksessa, vuodenvaihteessa.  Lähete ei riittänyt, vaan välissä minun piti käydä erikoissairaanhoidon fysioterapeutilla, joka totesi, että tarvitsen lymfahoitoa. Käynti oli mielestäni aivan turha, koska lääkäri oli jo todennut lymfahoidon tarpeellisuuden. Melko typerää yhteiskunnan varojen käyttöä ja ajan tuhlausta. Lymfaa olen nyt saanut kolme kertaa ja tulen saamaan kymmenen hoitoa. Hoitoa annetaan kotikuntani terveyskeskuksessa. Hoitaja käy kunnan sairaanhoitopiirin sisältä, noin tunnin ajomatkan päästä, kaksi kertaa viikossa. Olisikohan näissä byrokratian kiemuroissa muutama pisara meressä, miten terveyspalveluja voisi kehittää! Huomaatte, että olen käynyt kuuntelemassa vaalipaneelia:) Kainalostani on poistettu imusolmukkeita ja ne ei uusiudu, joten käden turvotuksen kanssa saattaa ongemia vuosienkin päästä ja kun käsi on turvoksissa, siihen voi haavan tai palovamman myötä pesiytyä ruusu. Kuulema hyvin ikävä tulehdus, joten lymfahoito on tarpeellinen ja luonnonmukainen hoitomuoto. Valitettavasti kaikki rintasyövän takia, raajan turvotuksesta kärsivät eivät saa hoitoa, koska hoitajia ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Lymfahoitajani on mahtava tyyppi ja hoito oikeasti auttaa, käteni turvotus on hieman laskenut, joten tärkein asiahan on minun kohdallani toteutunut, joten jätän "soten" kehittämisen tähän.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

MITEN SYÖPÄ LÖYTYI

Hammaslääkärissä käydessäni vastaanoton hoitaja kysyi, että löysinkö minä itse kasvaimen rinnastani vai löytyikö se joukkotarkastuksessa. Samoin kysyi hammaslääkäri. Fysioterapeuttia kiinnosti myös miten syöpä todettiin. Itse asiassa miltei kaikkia keski-ikäisiä, naispuolisia hoitajia ja lääkäreitä, kiinnostaa juuri se, millä tavoin syöpä löydettiin. Olen miettinyt miksi juuri tämä on niin varteenotettava asia, varsinkin hoitoalalla työskentelevien mielestä. Ehkäpä siksi, koska syöpä on niin salakavala ja arvaamaton ja huomaamaton, että runsas tietokaan asiasta ei auta. Ehkäpä hekin vain ovat helpottuneita siitä, että heidän kohdallaan joukkotarkastuksessa ei löytynyt mitään. Ehkäpä he tarkastuksesta huolimatta pelkäävät, että jonain päivänä hekin löytävät patin rinnastaan. Ehkäpä hekin miettivät, että salakavala syöpä saattaa tehdä paraikaa heidän elimistössään tuhojaan. Kerron heille miten löysin rinnastani patin, mikä ei sitten ollut laisinkaan kasvain, vaan kasvaimet olivat ihan eri puolella rintaa, että löytö oli ihan sattuman kauppaa. Kerron heille, että äitini sairauden takia, minun tutkimuksiani jatkettiin ja jatkettiin, kunnes kolmen kuukauden päästä syöpä todettiin.  Kerron heille, että en ehtinyt käydä joukkotarkastuksessa. Kerron heille myös, että olin täysin varma, että minulla ei ole syöpää. Tämä kaikki hämmentää heitä entistä enemmän.


lauantai 7. helmikuuta 2015

HEIKKO IHMINEN

Menneellä viikolla sisäministerimme joutui auto-onnettomuuteen. Tv-kamerat seurasivat ambulanssia ja kuvasivat loukkaantunutta ministeriä baareilla, kun häntä siirrettiin sairaalahoitoon. Ministeri yritti peittää kasvonsa käsivarrellaan. Minä tunsin myötätuntoa häntä kohtaan. Ei ole mukavaa olla heikkona, muiden armoilla. Minä tykkään laittautua kun menen "ihmisten ilmoille". Hauska sanonta sinänsä, me korvessa kasvaneet voimme sanoa niin, eli siis kaikki korpisuomessa kasvaneet. Tapanani on meikata ja laittaa hiukset ja pukeutua asianmukaisesti ennen kuin menen tapaamaan muita ihmisiä. Tein niin myös hoitojen aikana. Eli en mennyt "ihmisten ilmoille", puolentoista viikon aikana, sytostaattihoidon jälkeen koska olin liian heikko, enkä halunnut, että kukaan tapaa minua sairaan näköisenä. Sitten taas jaksoin laittautua ja tavata ihmisiä kunnes seuraava hoito annettiin.  Minulle on usein sanottu että olin aina niin terveen ja "fiksun" näköinen hoitojenkin aikana että oli vaikea uskoa mitä helvettiä silloin koin. Joidenkin mielestä olisi ollut hyvä kaikkien kanssaihmisten tavata minut silloin, että todellisuus olisi tullut ilmi, ettei ihmiset luulisi, että syöpähoidot on helppoja. Mutta kuka haluaa tavata ihmisen joka on nujerrettu sairauden takia vaikkapa "konttauskuntoon" tai ihmisen, joka on auto-onnettomuuden jälkeen ruhjeilla ja järkyttynyt?  Ja kuka haluaa itse näyttäytyä sellaisessa kunnossa. En minä, eikä ainakaan julkisuuden henkilö, onneni on etten ole sellainen, minua ei sentään kuvaajat seuraa, kun olen heikoimmillani.